Kauhuelokuvan historia alkaa elokuvan alkuaikoina, jolloin elokuvantekijät alkoivat tutkia median mahdollisuuksia. Yksi ensimmäisistä esimerkeistä kauhuelokuvasta on Georges Mélièsin "Le Manoir du Diable" (1896), jota pidetään historian ensimmäisenä kauhuelokuvana. Tämä lyhytelokuva sisälsi jo monia elementtejä, joista myöhemmin tuli genrelle tyypillisiä, kuten haamuja, luurankoja ja demonisia ilmestyksiä.
1920-luvulla luotiin eräitä tunnetuimpia mykkäelokuvaklassikoita, jotka loivat perustan nykyaikaisille kauhuelokuville. Elokuvat, kuten "The Cabinet of Dr. Robert Wienen Caligari (1920) ja FW Murnaun Nosferatu (1922) toivat saksalaisen elokuvan synkän, ekspressionistisen estetiikan genreen. Näille elokuville oli tunnusomaista aavemainen tunnelma, vääristynyt näkökulma ja groteskit hahmot, jotka vaikuttivat hienovaraisesti katsojan psyykeen.
1930-lukua pidetään kauhuelokuvien kulta-aikana, jolle on ominaista klassikko Universal Monsters. Universal Pictures tuotti sarjan elokuvia, jotka loivat genren ikonisimpia hahmoja, mukaan lukien "Dracula" (1931) Bela Lugosin kanssa, "Frankenstein" (1931) Boris Karloffin kanssa ja "The Invisible Man" (1933). Nämä elokuvat loivat perustan monille kerronnallisille rakenteille, joita käytetään edelleen kauhuelokuvissa. Universal Monstersista tuli popkulttuurin peruskappale, ja se vaikutti elokuvantekijöiden ja katsojien sukupolviin. Tämän aikakauden elokuvat olivat huomionarvoisia tunnelmallisista lavastusistaan, dramaattisista valotehosteistaan sekä meikki- ja erikoistehosteistaan, joilla hirvittävät olennot herätettiin henkiin.
Toisen maailmansodan jälkeen kauhugenre muuttui kuvastamaan sodan jälkeisen ajan pelkoja ja epävarmuutta. 1950-luvulla aiheet, kuten ydinuhat, mutaatiot ja maan ulkopuoliset hyökkäykset, olivat usein huomion kohteena. Elokuvat, kuten "The Thing from Another World" (1951) ja "Godzilla" (1954), käsittelivät tuhon pelkoa tieteen ja teknologian kautta. Tänä aikana nousi myös B-elokuvan kauhu, jossa halvat tuotannot usein liioiteltuine tehosteineen ja omituisine juonineen houkuttelivat suuria yleisöjä. Alhaisista tuotantoarvoistaan huolimatta tai ehkä juuri siksi, monet näistä elokuvista ovat saavuttaneet kulttistatuksen.
1960-luku toi uuden psykologisen kauhun aikakauden, jossa tutkittiin syvempiä, introspektiivisempiä teemoja. Alfred Hitchcockin "Psycho" (1960) mullisti genren ja toi kauhun jokapäiväiseen maailmaan. Se oli käännekohta, joka siirsi huomion yliluonnollisista hirviöistä ihmisen psyyken pimeisiin syvyyksiin.
Tämä suuntaus jatkui 1970-luvulla, ja elokuvat, kuten Rosemary's Baby (1968), The Exorcist (1973) ja Jaws (1975), nostivat kauhua valtavirtaan. Samaan aikaan elokuvat, kuten "Halloween" (1978) ja "Texas Chainsaw Massacre" (1974), merkitsivät alkua slasher-genrelle, joka johdatti kauhuelokuvien uuteen suuntaan ikonisten murhaajien ja intensiivisten jännityskohtausten myötä.
1980-luku oli kauhugenressä liioittelua. Monet tämän aikakauden suosituimmista elokuvista, kuten "Painajainen Elm Streetillä" (1984) ja "Hellraiser" (1987), kertoivat tarinansa vahvasti visuaalisista tehosteista ja veristä.
1990-luvulla "Screamin" (1996) menestys toi genren takaisin juurilleen. Elokuva soitti yleisön odotuksilla ja antoi genrelle tuulahduksen, mikä johti uusien kauhuelokuvien aaltoon, jotka olivat tietoisia genren mekaniikasta ja kliseistä.
21-luvulla kauhugenre on jatkanut muutosta ja uudistumista. Elokuvantekijät, kuten Jordan Peele elokuvassa "Get Out" (2017) ja Ari Aster elokuvassa "Hereditary" (2018), ovat käyttäneet kauhua tutkiakseen sosiaalisia kysymyksiä, kuten rasismia ja perhetraumaa. Samaan aikaan elokuvat, kuten "The Witch" (2015) ja "It Follows" (2014), ovat osoittaneet, että genre pystyy edelleen kertomaan omaperäisiä ja epätavallisia tarinoita.
...ja nyt olen kokonaan unohtanut "Blair Witch Projectin", mutta ainoa asia, jonka muistan, on räkä, joka valui nenästä, kun kamera kuvaa kasvoja lähikuvassa...
"Dravens Tales from the Crypt" on lumoinut jo yli 15 vuoden ajan mauttomalla sekoituksella huumoria, vakavaa journalismia - ajankohtaisista tapahtumista ja epätasapainoista uutisointia lehdistöpolitiikassa - ja zombeja, koristeltu paljon taidetta, viihdettä ja punk rockia. Draven on muuttanut harrastuksensa suosituksi brändiksi, jota ei voi luokitella.
Blogiani ei ole koskaan suunniteltu levittämään uutisia, saati sitten poliittisesti, mutta ajankohtaisten asioiden kanssa en vain voi olla keräämättä tänne tietoa, joka muuten on sensuroitu kaikilla muilla kanavilla. Tiedän, että suunnittelusivu ei ehkä vaikuta "vakavalta" monista tässä suhteessa, mutta en muuta tätä miellyttääkseni "valtavirtaa". Jokainen, joka on avoin valtion vaatimusten vastaiselle tiedolle, näkee sisällön eikä pakkausta. Olen yrittänyt riittävästi tarjota ihmisille tietoa viimeisen 2 vuoden aikana, mutta huomasin nopeasti, että sillä ei ole koskaan väliä miten se on "pakattu", vaan sillä, miten toinen suhtautuu siihen. En halua laittaa hunajaa kenenkään suuhun täyttääkseni odotuksia millään tavalla, joten pidän tämän mallin, koska toivottavasti jossain vaiheessa pystyn lopettamaan näiden poliittisten lausuntojen esittämisen, koska tavoitteeni ei ole jatkaa. näin ikuisesti 
Jätän jokaisen omaksi, miten he suhtautuvat asiaan. Olet tervetullut kopioimaan ja jakamaan sisältöä, blogini on aina ollut alla WTFPL-lisenssi.
Minun on vaikea kuvata, mitä teen täällä, DravensTalesista on tullut kulttuuriblogi, musiikkiblogi, shokiblogi, tekninen blogi, kauhublogi, hauska blogi, blogi löydetyistä tuotteista Internetissä, outo internet, roskakoriblogi, taideblogi, vedenlämmitin, zeitgeist-blogi vuosien varrella , Romu blogi ja napata laukku blogi kutsutaan. Kaikki mikä on oikein ... - ja silti ei. Blogin pääpaino on nykytaide, sanan laajimmassa merkityksessä.
Sivuston toiminnan varmistamiseksi olet tervetullut Tee lahjoitus luottokortilla, Paypalilla, Google Paylla, Apple Paylla tai suoraveloituksella/pankkitilillä. Suuri kiitos kaikille tämän blogin lukijoille ja tukijoille!
